Syvät vedet
Instrumentaali
Suurmiehet puhuvat
”Jos saisin kaikki katsomaan samaan suuntaan hetken aikaa
Mikä olisi se kuva jota silloin haluaisin katsottavan?
Jos saisin kaikki kuulemaan hetken aikaa samaa kanavaa
Millaista sanomaa silloin antaisin aaltojen kuljettaa?”
”Jos olisi mahdollista kävellä lävitse seinien
Ja nähdä kaikki mahdolliset tulevaisuudet
Tai voisi siirtyä tuosta vain paikasta toiseen
Nähdä kääntymättä selkänsä taakse”
Kun sytyttää kynttilät molemmista päistä
Ja ajaa yksin kohti auringonlaskua
Voi soluissaan sen tuntea niin humalluttavana
Kun lävitseen kulkee voima
”Voisin sukeltaa viikoiksi jäiden alle
Lentää taivaalle niin korkealle
Kumota painovoiman ja luonnonvalinnan
Selviytyä hengissä kuolemasta”
Kun sytyttää kynttilät molemmista päistä
Ja ajaa yksin kohti auringonlaskua
Voi soluissaan sen tuntea niin humalluttavana
Kun toimii lävitseen virtaavan voiman siunaamana ja voi olla vain oikeassa
Meitä ei ole olemassa
Keksimme että nyt laitetaan kaikki ilman päämäärää juoksemaan
Epäonnistuimme täydellisesti, ne liikkuivat jo liian nopeasti
Ylitimme itsemme ja suunnittelimme koneen joka ei pysähtyisi
Myöhästyimme pahasti, se oli käynnistettykin jo kauan sitten
Meidän ei tarvinnut tehdä mitään
Emme voineet kuin ihmetellä
Mitään tällaista emme olisi osanneet kuvitella
Meidän ei tarvinnut tehdä mitään
Emme voineet kuin haukkoa henkeä katsellessamme voittokulkuamme
On syytä muistaa kuitenkin: me olimme takana kaiken
Eikä sitä tärkeintä asiaa sovi koskaan kenenkään unohtaa:
Meitä ei ole olemassa
Meitä ei ole
Hapatusta
Valitse voima
Valitse vapaus
Valitse hengen voittava aine
Valitse vaihtoehdoista
Valitse: vihreä valo vai verenpaine
Nyt kun toimit nopeasti ehdit vielä lyödä kaikki ennätykset
ja pääset varmasti mukaan tähänkin uuteen hulluuteen
Jos et ole tässä mukana et ole tarpeellinen
Jos et tahdo myydä osaa itsestäsi
Joku muu tekee puolestasi sen
Onnellinen vai et?
Kyllä ne tietävät mitä sinä tarvitset
Kysy aivan keneltä vaan ja jotain olet vailla sinulle vastataan
On myös syytä pitää tämä mielessä: meillä on täällä tehtävä.
Olla mieliksi koneistolle ja pitää se tyytyväisenä
Älä usko mitä näet, se on tehty tältä näyttämään
Älä luota minkä kuulet, se on kokonaan sinua varten suunniteltua
Joka ajatus on itse ajateltava
Mieti mitä haluat, älä mitä on tarjolla
Ajan henki on harhaa, se on keksittyä
Jotain leijailevaa, ilmaan piirrettyä
Katso kuinka sen perhosen siivenisku hälventää
Älä usko mitä näet, se on tehty tältä näyttämään
Älä luota minkä luet sillä joku on kirjoittanut historian
Mielipiteiden valtameressä vailla pelastusta
Älä varsinkaan usko mitään tällaista hapatusta!
E. M. O.!
Selvästi voitolla!. Vahvasti pinnalla! Tiukasti kiinni ajassa! Aina oikeassa!
10/10! 150! > täysillä! Koko ajan esillä!
Olen nähnyt tämän maan tulevaisuuden ja se katsoo minua peilistä
Pahasti tappiolla
Ajoittain pinnan alla
Ote on irronnut
Aika karannut
Olen nähnyt tämän maan tulevaisuuden mutta kuva ei ole selvä enää
Olen nähnyt tämän maan tulevaisuuden mutta peili ei ole ehjä enää
Ajan itseäni piippuun ja kohta syöksyn ohjuksena ulos sieltä
Ajan itseäni piippuun...
Kiinni ja koukussa, ei mitään ongelmia!
Seitsemän oikein ja satasia lasissa
Täynnä ja kehässä, päässä halkeamia
Älkää vain koskaan irrottako otetta
Tai saatette lentää taivaan tuulten mukana...
Ja nähdä jotain sellaista kuin kauneimmissa unissa...
Kiinni ja koukussa, ei mitään ongelmia!
Seitsemän oikein ja satasia lasissa
Täynnä ja kehässä, päässä halkeamia
Älkää vain koskaan irrottako otetta
Seitsemän oikein ja satasia lasissa
Kiinni ja koukussa, ei mitään ongelmia!
Täynnä ja kehässä, päässä halkeamia
Älkää vain koskaan irrottako otetta
Puoliksi kone
Kuulkaa! Kuulkaa! Tulkaa hämmästellen katsomaan:
Hän on puoliksi kone, ymmärrystä vailla, puoliksi kone, toimii ihmisen lailla
Tulkaa! Nähkää kuinka kiertää kehäänsä tyytyväisenä
Hän on puoliksi kone.
Se voisit olla sinä!
Se voisin olla minä!
Konttaa, kävelee, juoksee, kaatuu
Ryömii, nousee, kuluttaa
Haluaa sitä mitä halutaan haluttavan
Tietämättömänä olemuksestaan
Joka paikassa, joka asennossa, kaikkien kanssa kaikkialla!
Kuulkaa! Tulkaa! Olkaa aivan niinkuin ette olisikaan:
Kun on puoliksi kone, ongelmia vailla, puoliksi kone toimii ihmisen lailla
Tulkaa! Nähkää! Nyt se kauppaa jo puolikasta itsestään!
Se on puoliksi kone!
Oletko se sinä?
Olenko se minä!?
Sisällä lasisissa palatseissa, eriöissä äärellä ruutujen
Maailmaa rakentavat näköisekseen itseään väsymättä viihdyttäen
Joka paikassa, joka asennossa, kaikkien kanssa!
Kukaan ei muista sitä tunnetta kun joltakin tuntuu
Mikään ei poista tätä ajatusta: Jotakin puuttuu
Mikään ei voita sitä tunnetta kun joltakin tuntuu
Häivähdys jostakin menneestä: Jotakin puuttuu
Pommimies
Kuka on sanonut että se olisi helppoa?
Haluan nähdä sen joka on luvannut muuta kuin taistelua
”Kenen syy? Kenen vika?” nyt huudetaan kun vaikeudet alkavat
Ja "Joku on tästäkin vastuussa nyt on jo päiden pudottava."
Kuka on väittänyt olevan helppoja ratkaisuja?
Onko jollekin luvattu murentumatonta kalliota?
Miten suuret pöydät on kaadettava jotta suuntamme muuttuisi?
Miten on mahdollista tulla muuksi kuin väärinymmärretyksi?
Menkää.
Tehkää mitä täytyy.
Säädetty aika täyttyy ja sitä ei voi kääntää alkuun uudestaan
Tehkää mitä täytyy ennen kuin mitta täyttyy.
On olemassa asioita meitä suurempia.
Tehkää kuten kuuluu ennenkuin umpeutuu aika samalla kun elonkehä sulkeutuu.
Kone, joka ei pysähdy
En pysähdy, minut on käynnistetty
En aio levätä kun kesken on tehtävä
Lisää kierroksia ja enemmän voitelua
Kestän kyllä, voitan vertailuja
Samojen edestakaisten liikkeiden loputon toisto
Sisään ulos sisään imu puristus työ ja poisto
Ei voi pysähtyä, Kone käy kiihdytettynä
Ei voi hidastaa, se tarkoittaisi taantumusta
Voi pitää koneen kiiltävänä ja hyvin voideltuna
Voi pitää kaikin voimin kiinni kahvasta
Samojen edestakaisten liikkeiden loputon toisto
Sisään ulos sisään imu puristus työ ja poisto
Työ on itsessään jo tarkoitus ja tavoite sen toisto
Sisään, ulos, sisään, imu, puristus, työ ja poisto
Ei männän ole tarpeen tietää miksi kone käy
Tarkoitus on suurempi, se lähelle ei näy
Kone tekee tehtaan, tehdas tekee koneita
Kiiltäviä, kauniita, ne luovat oman tarkoituksensa
Ei männän ole tarpeen tietää miksi kone käy
Tarkoitus on suurempi, se lähelle ei näy
Väännä minut ja miljoona muuta käyntiin nyt
Ja ohjaa konetta joka ei pysähdy
Menneisyys
Aikuistentautina, ruusunpunakaihina, näköalan joka suuntaan peittää nostalgia
Siihen voi upota ja mukavia muistella
Kuka jaksaa kaivata vielä jotain tulevaisuutta?
Muinaista muotia, hahmoja historiasta
Vanhusten vallankumous, viihdettä Kaliforniasta
Uusissa kuorissa avatessa tuoksuu ummehtuneelta
Menneisyys on vihdoinkin täällä kolmiulotteisena
Koe eilinen jo tänään
Sillä tulevaisuutemme on mennyttä:
Sitä katselemaan älä jää
Menneisyydessä on tulevaisuus,
uusi mahdollisuus
Miksi en muista siitä mitään?
Samat laulut kaikuvat kaikkialla
Samat puheet napapiirillä ja päiväntasaajalla
Enää ei tarvitse ihmetellä mitään
Voit pitää menneisyyttä itsestäänselvyytenä!
Koe eilinen jo tänään
Onko tulevaisuutemme jo mennyttä?
Sitä katselemaan emme jää
Menneisyydessä on tulevaisuus
Uusi mahdollisuus
Sitä voimme vain muistella enää
Ruumis avautuu
Olisitte voineet edes kertoa miksi
Kun heititte minut umpiauton takapenkille
Olisin halunnut kuulla jonkin syyn
Ennenkuin kääritte teipit pään ympärille
Viimeisinä sanoinani olisin voinut vaikka sanoa että
"Nähdään helvetissä" tai "Te ette tiedä mitä olette tekemässä"
Mutta tiesitte kyllä mitä teitte eikä ollut mitään helvettiä siellä
Minne heititte paketin sen enempiä epäröimättä
Jos teitä ei kerran ole olemassakaan
Niin onko mitään väliä mitä ihmisille puhuin tai kirjoitin?
Vaikka minulla olikin tutkimukseni
Laskelmat ja kaaviot valmiit
Ne jotka näkevät tarpeeksi eivät saa rauhaa
Ne jotka puhuvat ymmärretään kuten halutaan
Viimeisinä sanoinani olisin voinut vaikka sanoa että
"Nähdään helvetissä" tai "Te ette tiedä mitä olette tekemässä"
Mutta tiesitte kyllä kun huusitte "Taivaassa uudestaan tavataan"
Ja silloin tiesin minäkin että ei ollut mitään taivasta siellä
Minne heititte paketin hyvästelemättä keskiyöllä
Ruskean veden lävitse loistaa kultainen kuu
Laajalle tasangot Uuden maan ulottuu
Rauhallisuuden meri ja vuoristot harmaat
Jotain vihreänsinistä tarkoin katsomalla voi erottaa
Kuuraketti
Sanovat: siellä voi hengittää
Siellä voi hengittää!
Sanovat että on myös vettä
Kuinka! Voiko olla vettä!?
Siellä on puutarhoja
Niiden keskellä valtavia linnoja
Joiden ympärillä vallihaudoissa asustaa outoja otuksia
Ja taas on se päivä kun kumea jyly
Kantautuu esteettä kaikkialle
Mahdotonta täältä aitojen takaa
Sanoa mitä on tapahtumassa
Siellä kuulemma juhlitaan
Kuka muistaa vielä miten juhlitaan?
Väitetään että viina nousee päähän siellä kuusi kertaa nopeammin!
Olen miettinyt sitä jo vuosia
Eihän siellä asu kuin joku tutkija?
Miksi sitten täällä harmaudessa ei näy enää rikkaita tai kuuluisia?
Ja taas on se päivä kun kumea jyly
Kantautuu esteettä kaikkialle
Mahdoton sanoa, ei näe sinne asti
Kun kaikki käy aina vain harmaammaksi
Seinään maalattu ovi
Siellä alhaalla luullaan että täällä ollaan kuin taivaassa
Hulluimmille huhuille voi jopa naureskella
Mutta ei täällä voi tehdä mitään
Eikä täältä pääse enää mihinkään
Joka lento tänne lisää siellä paniikkia
Ne odottavat säkkeinensä aitojen takana
Mutta ei tänne mahdu kuin muutamia
Ne astuvat aluksesta, syleilevät vierasta kamaraa
Aivan kuin olisivat tulleet kotiin
Avaavat pullon kuohuvaa juomaa kuten joskus oli tapana
Vasta kun huuma on haihtunut ne tajuavat
Jos täällä aikoo elää tarvitsee unohduksen
Tai sitten on todella uskottava johonkin
Muttei ole enää mitään korkeampaa
Sillä jumala on kuollut ja sielu kuoli myös
Kun ne ratkaisivat pään arvoitukset ja kaikki saaste pääsi valumaan aivan esteettä aivoihin
Ja koneet pidettiin käynnissä loppuun asti
Ja koneet pidettiin käynnissä loppuun asti



Facebook